Tähtäimessä ylioppilastutkinto

Ylioppilaskirjoituksista ja niihin liittyvistä määräyksistä ja ohjeista ja säännöistä kannattaa ottaa selvää ajoissa. Tässä asiassa hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! Tarkkaa tietoa löydät Ylioppilastutkintolautakunnan verkkosivuilta.

Ylioppilastutkinnon voi suorittaa joko yhdellä kerralla tai korkeintaan kolmena perättäisenä kertana. Tutkinnon saa valmiiksi, kun on kirjoittanut vähintään neljä pakolliseksi valitsemaansa ainetta.

Ylioppilaskirjoituksista, niihin osallistumisesta ja parhaasta ajankohdasta kannattaa keskustella opinto-ohjaajan tai rehtorin kanssa.

Voinko osallistua ylioppilaskirjoituksiin, vaikka en käy lukiota?

Ylioppilastutkintoon voivat osallistua myös ammattitutkinnon suorittaneet, jos suoritetun tutkinnon laajuus on vähintään 2,5 vuotta. Kahden ja puolen vuoden opintoihin perustuvaa ammatillista tutkintoa suorittava henkilö voi osallistua ylioppilastutkintoon ammatillisten opintojen ollessa vielä kesken. Häneltä edellytetään kuitenkin vähintään puolentoista vuoden laajuisia ammatillisia opintoja. Katso myös sivu ammattitutkinnon pohjalta kirjoituksiin.